Luovien alojen toimijat Etelä-Karjalassa

Viihdekuoro Karelia Singers

Kuoromme Viihdekuoro Karelia Singers ry on Imatran alueen vanhin sekakuoro, joka aloitti toimintansa jo 70-luvulla Imatran Työväenopiston viihdekuorona. Tähän aikaan sisältyy monenlaista toimintaa; konsertteja ja esiintymisiä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat kuoroamme ammattitaidolla johtaneet Saila Heikkinen, Marja-Leena Luumi, Sarianna Purtilo ja Pirja Arponen. Vuoden 2009 syksyllä saimme kuoronjohtajaksi lupaavan Heidi Harjun. Hänen pitkäjänteisellä ja tavoitteellisella kuoron johtamisella katsomme luottavaisina tulevaisuuteen, kohti uusia haasteita. Kuoromme koko on ollut hyvin joustava ja mukautuva. Ohjelmistomme mukautuu aina orkesterin koon mukaan kuoronjohtajamme taitavassa käsittelyssä. Ohjelmistossa on viihteellistä musiikkia, kuten iskelmää, tanssimusiikkia ja näyttämömusiikkia, mutta myös mm. kansanlaulut ja joululaulut ovat edustettuina ohjelmistossamme. Olemme esiintyneet omin konsertein sekä esim. syntymäpäivillä ja erilaisissa vuosijuhlissa.

Esiintymispalkkio

Sopimuksen mukaan

Yhteystiedot

Yhteyshenkilö:Marja-Leena Viuhko
OsoiteKeskilinja 3
55610 Imatra
Puhelin:045 133 9504
Sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
Kotisivut:http://yhdistykset.ekarjala.fi/singers/